Elämäni ääniraita Vol. 1:

Lapsuudessa kuulemani aikuisten kappale, joka teki vaikutuksen:

Julio Iglesiasin Hey. Tai oikeastaan en edes muista mitään tiettyä kappaletta nimeltä. Mutta muistan edelleen elävästi sen, kuinka tämän espanjalaislaulajan ääni ja kauniilta kuulostava kieli. tekivät minuun suuren vaikutuksen. Siitä syttyi rakkauteni espanjan kieleen ja latinalaisrytmeihin.

Kasvukipuja – laulu, jonka avulla selvisin teini-iästä:

Tähän sopisi oikeastaan melkeinpä mikä tahansa teininä kuuntelemani laulu. Valitsin kuitenkin lopulta Juice Leskisen kappaleen Norjalainen villapaita. Tässä kappaleessa viehättää etenkin sanoituksen nerokkuus. Tätä on tullut hoilattua muun muassa leirinuotioilla.

Lohtulaulu:

Viime aikoina Samuli Edelmannin Reunalla on tuonut minulle lohtua etenkin silloin, kin on tuntunut siltä, että minut on unohdettu ja koen olevani ihan yksin.

Rakkauslaulu:

Love Story Andrea Bocellin upeana tulkintana. Tätä herkän kaunista melodiaa oli aikoinaan mukava pimputella pianolla omalle nelijalkaiselle ”rakkaustarinalleni”, joka kuunteli mielellään soittoani.

Voimabiisi:

Elastisen Eteen ja ylös. Tämän biisin sanoitus on minusta todella voimaannuttava. Siinä on ajattelemisen aihetta ihan jokaiselle. Katse kannattaa todellakin suunnata aina eteenpäin.

Luuranko kaapissani:

Jos tähän tulee valita noloin johonkin lauluun liittyvä muisto, tehtävä on itse asiassa todella helppo. Kun noin seitsemänvuotiaana lauloin ulkoillessani suureen ääneen Juha ”Watt” Vainion kappaletta Matkalla pohjoiseen, opettajani tuli sattumalta vastaan ja vieläpä tunnisti ääneni kailottaessani: ”…mies, kun tulee tiettyyn ikään…”, voiko olla mitään nolompaa. Olisin halunnut tuolloin poistua paikalta mahdollisimman nopeasti.

Jos sen sijaan valitsen sellaisen kappaleen, joka saattaisi yllättää myös musiikkimakuani tuntevat, valintani voisi olla vaikkapa Montin Czardas ja nimenomaan harmonikalla soitettuna. Harmonikkamusiikissa on aina ollut jotakin kiehtovaa. Ja kyseinen instrumentti taipuu todellisten taitureiden käsissä vaikka mihin.

Minä – laulu, joka kuvastaa minua:

Juha Tapion Enemmän kuin odotin, kolahti heti ensikuulemalla. Olisin voinut valita tälle ääniraidalle useammankin Juhan biisin, mutta säästin tämän itseäni vain muutaman päivän vanhemman artistin laulun juuri tähän kohtaan. Kyseisen kappaleen valitsin siksi, että olen etenkin viime vuosina miettinyt paljonkin tähänastista elämääni. Liekö syynä lähestyvä viidenkympin kriisi, tiedä häntä... Joka tapauksessa kaikki elämässäni ei ole mennyt toiveideni mukaisesti, no kenelläpä on. Jotkin unelmistani ovat jääneet toteutumatta, ja olen kokenut myös sellaisia asioita, joita en haluaisi muistaa. Siitä huolimatta olen kiitollinen monista asioista ja ajattelen, ko. laulun sanojen mukaisesti:” jo tähän mennessä oon saanut enemmän kuin odotin.”

Nyt – biisi, josta olen viime aikoina tykännyt:

Vesterinen Yhtyeineen on ”hurmannut" minut Kohti sydänpeltoja -biisillään, jota kuuntelen tällä hetkellä todella mielelläni. Kyseisessä kappaleessa tykkään erityisesti sen toiveikkaasta tarinallisuudesta.