"Visioni": Vammaisuus vajavuudesta vahvuudeksi

Tältä sivulta löytyvien linkkien kautta pääset seuraamaan minun järjenjuoksuani. Järki voi siis todellakin juosta, vaikka jalat eivät edes kävelisi.
Olen jo yli kahdenkymmenen vuoden aikana luennoinut monenlaisista vammaisuuteen liittyvistä kysymyksistä niin yliopistossa kuin erilaisissa seminaareissakin sekä pienille että suuremmille yleisöille. Se on aina varsin antoisaa, ja jo yhdenkin virheellisen käsityksen korjaantuminen on voitto sinänsä:)

Arjessani toimin "asennekasvattajana" varsin usein siihen erityisemmin pyrkimättä. Joskus pelkkä pyörätuolilla liikkuminen "yllättävissä ympyröissä", kuten yliopiston käytävillä, kirjamessuilla tai kenkäkaupassa, ihan tavallisissa paikoissa siis, avaa kanssakulkijoiden silmiä. Aito kohtaaminen onnistuu rohkeasti kohti kulkemalla ja silmiin katsomalla.



Kannattaa muistaa, ettei vammaisuus tartu koskaan, mutta asennevammaisuus on luonteeltaan varsin helposti periytyvää. Vaikka tiedon sanotaankin lisäävän tuskaa, haluan kuitenkin luottaa siihen, että juuri asianmukaista tietoa lisäämällä pystytään kitkemään ennakkoluuloja. Näin vammaisuus voidaan nähdä entistä enemmän hyväksyttävänä erilaisuutena eli luonnollisena osana ihmisyyden kirjoa.


Tällaisessa vajavuudesta vahvuudeksi -"vaikuttamistyössä" lähellä sydäntäni ovat etenkin seuraavat teemat:

Siispä:

Katso, älä tuijota.
Kysy, älä oleta.
Kohtaa, älä ohita.

CP-vamma ja sen kanssa eläminen:

Tämä synnynnäinen liikuntavamma on ollut "seuralaisenani" jo yli 46 vuoden ajan (spastinen diplegia -diagnoosi kahden vuoden iässä). Jos kaipaat lisää sekä teoreettista että elämänmakuista tietoa tästä monimuotoisesta ja edelleen varsin usein väärin tulkitusta vammasta, kannattaa lukea Järjenjuoksuja - Elämää CP-vamman kanssa - kirjani.

Inklusiivinen kasvatus ja kaikille avoin yhteiskunta:

Kannatan inklusiivista kasvatusta ja kaikille yhteistä koulua kaikilla koulutusasteilla aina, kun se on vamman omaavan yksilön edun mukaista. Yhdessähän täällä kuitenkin eletään, eikä eriskuntaa ole onneksi olemassakaan.

Voimaantuminen ja sitä hidastavat ja edistävät tekijät:

Kuntoutuksen ja vammaispalveluiden historia, nykytila ja tulevaisuus:

Vaikeakaan vamma ei ole este itsenäiselle, tavalliselle ja hyvälle elämälle, mutta on selvää, että vammaisuus aiheuttaa usein haasteita jokapäiväiseen arkeen. Vaikka oikeus muun muassa opiskeluun, työhön, vanhemmuuteen ja yhteiskunnalliseen osallistumiseen kuuluu periaatteessa kaikille, käytännössä näin ei suinkaan välttämättä ole. Kauniit puheet ja todellisuus eivät siis valitettavasti vastaa aina toisiaan. Onneksi vertaistuesta voi saada voimaa niin elämän iloissa kuin suruissakin.

Vaikka rajoitteita ja vaikeuksia ei tule kieltää, liiallisesta ongelmakeskeisyydestä tulisi viimeinkin siirtyä vahvuuksien korostamiseen, niitä kun löytyy ihan jokaiselta ihmiseltä, on hänellä sitten jokin diagnoosi tai ei.

Kuntoutus, henkilökohtainen apu ja avustajien työnantajana toimiminen ovat vahvasti läsnä jokapäiväisessä elämässäni ja omakohtaista "taistelukokemusta" perusoikeuksien toteutumiseksi ja tarkoitustenmukaisten palvelujen saamiseksi löytyy aika paljon. Ja luulenpa, että sinnikkyyttä tullaan tarvitsemaan jatkossakin. Uudistuksia tehdään, mutta kiinnostava kysymys on, muuttuuko tilanne paremmaksi, toivottavasti.