Olen jo lähes kahdenkymmenviiden vuoden aikana luennoinut monenlaisista vammaisuuteen liittyvistä kysymyksistä niin yliopistossa kuin erilaisissa seminaareissakin sekä pienille että suuremmille yleisöille. Se on aina varsin antoisaa. Koen, että jo yhdenkin virheellisen käsityksen korjaantuminen on voitto sinänsä:)

Arjessani toimin "asennekasvattajana" varsin usein siihen erityisemmin pyrkimättä. Joskus pelkkä pyörätuolilla liikkuminen "yllättävissä ympyröissä", kuten yliopiston käytävillä, kirjamessuilla tai kenkäkaupassa, ihan tavallisissa paikoissa siis, avaa kanssakulkijoiden silmiä. Aito kohtaaminen onnistuu rohkeasti kohti kulkemalla ja silmiin katsomalla.

Kannattaa muistaa, ettei vammaisuus tartu koskaan, mutta asennevammaisuus on luonteeltaan varsin helposti periytyvää. Vaikka tiedon sanotaankin lisäävän tuskaa, haluan kuitenkin luottaa siihen, että juuri asianmukaista tietoa lisäämällä pystytään kitkemään ennakkoluuloja. Näin vammaisuus voidaan nähdä entistä enemmän hyväksyttävänä erilaisuutena eli luonnollisena osana ihmisyyden kirjoa.

Vaikeakaan vamma ei ole este itsenäiselle, tavalliselle ja hyvälle elämälle, mutta on selvää, että vammaisuus aiheuttaa usein haasteita jokapäiväiseen arkeen. Vaikka oikeus muun muassa opiskeluun, työhön, vanhemmuuteen ja yhteiskunnalliseen osallistumiseen kuuluu periaatteessa kaikille, käytännössä näin ei suinkaan välttämättä ole. Kauniit puheet ja todellisuus eivät siis valitettavasti vastaa aina toisiaan. Onneksi vertaistuesta voi saada voimaa niin elämän iloissa kuin suruissakin.

Vaikka rajoitteita ja vaikeuksia ei tule kieltää, liiallisesta ongelmakeskeisyydestä tulisi viimeinkin siirtyä vahvuuksien korostamiseen, niitä kun löytyy ihan jokaiselta ihmiseltä, on hänellä sitten jokin diagnoosi tai ei.

Kuntoutus, henkilökohtainen apu ja avustajien työnantajana toimiminen ovat vahvasti läsnä jokapäiväisessä elämässäni ja omakohtaista "taistelukokemusta" perusoikeuksien toteutumiseksi ja tarkoitustenmukaisten palvelujen saamiseksi löytyy aika paljon. Ja luulenpa, että sinnikkyyttä tullaan tarvitsemaan jatkossakin. Uudistuksia tehdään, mutta oleellista on muuttuvatko asiat paremmiksi kuin ennen. On turhaa korjata sitä, mikä toimii jo nyt.